Siirry sisältöön

Kierre – totuus Mikkelin spiraalista

lokakuu 12, 2012

Mikkelin ohitustien liittymään rakennettu taideteos, ”spiraali” herätti valmistuessaan vilkkaan keskustelun ja keskustelu herää aina välillä henkiin uudestaan. Sanomalehden yleisönosastoviesteissä taivastellaan erityisesti teoksen hintaa ja ollaan pahoillaan siitä, että yhteiskunnan rahoja käytettiin peräti 70.000 euroa ruostuvaan metallispiraaliin, kun samalla kaupunki joutuu säästämään mm. vanhusten huollosta. Keskustelussa asetettiin rinnan lähimmäisistä välittäminen ja taideteos.

Valinta ei sinänsä ole outo, koska uutuuksia, olivat ne sitten taideteoksia tai uusia ajatuksia, verrataan aina johonkin. Kun on kyse rahasta ja politiikasta, tulkinnat liittyvät siihen, mikä on yleensä hyvää ja mikä pahaa. Keskustelun Mikkelin spiraalista voisi tiivistää tarinaksi, jossa yhteisten rahojen käyttäminen vanhusten hoitamiseen on hyvä, rahan käyttäminen taiteeseen paha.

Kun valintoja tehdään ja asioita rinnastetaan, luodaan tarina, jossa on sankareita ja rosvoja. Poliittisen tarinoinnin erityinen vahvuus piilee siinä, että valitsemalla keskustelun hyvä ja paha saadaan kaikki muut mahdolliset tarinat peitettyä. Mikkelissä spiraalista tuli pahan taiteen ja hyvän vanhustenhuollon tarina. Spiraalin tarina voisi olla jotakin muutakin.

Minusta Spiraali on kaunis ja ajatuksia herättävä, ajaton teos, joka komeasti liittää autoilun tuhlailevaan elämäntapaamme. Spiraali keskellä liikenneympyrää muistuttaa ahneudesta. Autojen vuo ympyrässä kertoo, kuinka paikasta toiseen liikkuminen autolla on nostettu pyhäksi arvoksi ja kaiken arvostelun yläpuolelle. Ruostuva kierre kertoo, kuinka autoiluun tuhlataan sumeilematta luonnonvaroja, jotka jalostetaan maata, ilmaa ja ihmisiä tuhoaviksi koneiksi. Autoilun kierre ruostuttaa maailmaamme vääjäämättä.

Jos spiraalin kiertää tunnissa 200 autoa, ja jos kehän kiertävän auton keskihinta olisi 5000 euroa, kiertää kehää yhden vuorokauden aikana 2,4 miljoonan euron arvosta ruostesuojattua peltiä. Jos kiertoliittymässä ajetaan autolla keskimäärin 40 metriä ja autoja kulkisi kiertoliittymän läpi 200 kappaletta tunnissa, kuluisi kiertoliittymän ympäriajoon vuorokaudessa 192 kilometriä. Noin 10 litran keskikulutuksella bensaa kuluisi noin 20 litraa vuorokaudessa, eli 7300 litraa vuodessa. Tämän syksyn hinnoilla summa olisi noin 12.400 euroa vuodessa.

Kiertoliittymä muistuttaa, kuinka järjettömän suuria autoiluun käytettävät uhraukset ovat. Spiraali kertoo elämäntapavalinnoista, joissa yksi on yli kaiken: kuluttaminen. Kuluttamisen pyhin symboli on auto, jonka kyseenalaistaminen on tabu.

Yleisönosaston kirjoituksissa ja poliitikkojen puheissa on tärkeä rinnastaa spiraali vanhuksista huolehtimiseen, jotta spiraalin varsinainen merkitys jäisi piiloon. Autoiluun käytettävät voimavarat ja autoilun varaan rakennettava tulevaisuus on lyhytnäköistä ja todellinen ongelma erityisesti Etelä-Savossa ja Mikkelissä. Kaupungissa, jonka vahvuudet liittyvät luontoon, pitäisi yksityisautoilun vähentäminen nähdä päämääränä, eikä uhkana.

Mainokset

From → Vaalijutut

Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: