Skip to content

Maamme laulu

tammikuu 19, 2013

Koulun ehdottomasti painajaismaisimpia kokemuksia oli laulukoe. Laulukoe suoritettiin yksin laululuokassa opettajan valvonnassa ja arvioitavana. Laulukokeeseen huipentui laulutaiteen opetus. Jostakin laululuokan liepeiltä juontaa juurensa lauluun liittyvä syvään piintynyt kansallinen häpeä.

Laulukokeen idana oli arvioida oppilaan laulutaitoa. Koska laulu on yksilön taito, tehtiin koe yksilösuorituksena. Muuten laulua harjoiteltiin kuorolauluna. Siinä kaikki laulavat samaan aikaan. Numero annettiin kuitenkin yksilösuorituksen, eli laulukokeen perusteella. Saattoihan numeroon vaikuttaa jossakin määrin myös taputuksin tehty rytmikoe sekä joidenkin musiikkikappaleiden tunnistamiskoe. Niihin liittyi kuitenkin vähemmän häpeää, koska juuri äänen arvioitavaksi asettaminen on aina jotenkin nöyryyttävää. Laulun arvioinnissa on kysymys äänen arvioinnista, joka on henkilökohtainen, luovuttamaton persoonaan liittyvä ominaisuus.

Luokkahuoneen nöyryyttävät laulukokeet riivaavat yhteiskuntaamme edelleen. Laulukokeen vuoksi emme ole voineet kansakuntana kasvaa vieläkään itsenäisiksi ja elämää silmästä silmään katsoviksi, vaan olemme aina hieman alakynnessä ja joudumme luimuillen katselemaan ylöspäin elämän tosiasioita. Olemme oppineet, että ääni on vakava asia, joka ei ole minun, vaan se kuuluu kaikille. Ääntä ei noin vain päästetä ulos, vaan se annetaan tai harkitusti muovaillaan nuottien ja tilanteen mukaan.

Laulukoe on tehnyt meistä alamaisia. Ääni eli oma persoonamme on jotakin, jonka olemassaolon oikeutus on koko ajan vaakalaudalla. Laulukoe ylläpitää häpeän pelkoa ja supistaa elämänpiiriämme.

Laulu sopii laulukokeen ja häpeän vuoksi vain sellaisiin yhteyksiin, joissa vapaa kansalainen on tarkan valvonnan alaisuudessa, tilanteessa, jossa laulun rajat, äänen ulottuvuudet ja oman ilmaisun monimuotoisuus on alistettu omaa itseä suuremman, mahtavamman ja viisaamman arvioitavaksi ja johdettavaksi. Laululle sopivia ympäristöjä ovat armeija, kirkko ja koulu.

Armeijassa voidaan laulaa, koska siellä yksilö vapautetaan kyseenalaistamattoman vallan avulla yhteisöksi, jossa laulu ei ole enää yksilön, vaan isänmaan ääni. Kirkossa laulaminen on suotavaa, koska kirkossa ihminen nöyrtyy kaikkivaltiaan edessä ja antaa iänkaikkisen edessä suoran linjan vapahtajalle omaan sisimpäänsä äänen kautta. Musiikkiluokassa laulu on oikeutettua, koska koulun tehtävä on auttaa kasvava ihminen palvelemaan kansakunnan osaamisreservin uudistamista. Musiikkiluokassa laulun voi jotenkin sietää, koska koulussa muutenkin ollaan oikeastaan vain siksi, että oppisimme välttämään yksilöllisyydestä aiheutuvaa häpeää.

Laulu väärässä paikassa, väärällä äänellä, väärin sanoin on poikkeavaa ja häpeällistä. Mitä muuta voi tehdä niin ilmeisen väärin kuin laulaa väärin?

Joskus olen kuullut, kun lähioimainen on pahoitellut perheenjäsenen laulamista jääpallo- tai jalkapallo-ottelussa. On hävettänyt. Ymmärrän häpeän tunteen hyvin – siinä tiivistyy suomalaisen yhteisöllisyyden, laulun ja häpeän perinne. Laulu, tai ääni väärässä paikassa, väärään aikaan, väärään asiaan liittyen synnyttää häpeää. Ylpeyttä herättää laulu siellä, missä kuuluu laulaa, niin kuin kuuluu laulaa. Laulun paikka, aika ja tapa ovat niitä, mitkä määrittävät ääntä. Laulu on tarkasti määritellyn tilan, asiayhteyden ja kontrolloidun olosuhteen seuraus.

Se joka laulaa omia aikojaan, häpäisee itsensä, läheisensä ja vaarantaa koko yhteisön olemassaolon perustan. Laulamisen voi tehdä oikeutetuksi vain jokin sitä itseään suurempi tarkoitus. Kirkon, maanpuolustuksen ja osaamisreservin uudistamisen lisäksi uutena voimana laulun oikeutukseksi on tulossa markkinatalous ja kansainvälinen kilpailukyky. Nykyisin laulaminen voidaan hyväksyä osana markkinatalouden ydinprosessia – oman edun tavoittelua ja kilpailua. Laulu on mahdollista karaokebaarissa tai playstaysonilla, mutta vain siten, että laulu arvioidaan, laulut ovat ehdottomasti TOP-50 tai muuten yleisesti hyväksyttyjä ja että laulusuoritukset objektiivisesti asetetaan paremmuusjärjestykseen.

Kun laulu on osa jotakin kyseenalaistamatonta instituutiota, on laulu oikeutettua. Silloin laulu voidaan hallita. Miksi Suomesta puuttuu katsomolauluperinne tai juomalaulut? Syy on siinä, että kyseessä on vain niukasti johdettuja kuorolaulun lajeja, joissa lallatetaan vapaaehtoisesti, surkealla lauluäänellä, ilman kontrollia jotakuinkin yhteistä säveltä, jonka sanat ovat sinne päin. Koska on hauska olla sinne päin ja on vapauttavaa olla hassu ja vallaton. Tämä ei sovi suomalaiselle, koska itsensä asettaminen laulun valtaan on vaarallista ja hillitöntä. Esille asettuminen sellaisella äänellä, joka sattuu itselle olemaan ominaista, olisi häpeällistä. Se kyseenalastaisi laulun yhteisöllisen ja kansakuntaa rakentavan idean. Laulun suomalainen idea on hallita ääni ja pelätä väärää ääntä, ei äänen vapauttaminen. Siksi minä en laula julkisesti. Vain maamme laulun laulaminen annetaan minulle anteeksi.

 

Mainokset

From → Sekalaista

Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: