Siirry sisältöön

Varasta – se on kulttuuria!

tammikuu 31, 2013

Kulttuuri on yksinkertainen asia, joka voidaan palauttaa muutamaksi, yhä uudestaan toistuvaksi operaatioksi. Kaava koostuu kolmesta toistaan seuraavasta imperatiivista: varasta, raiskaa ja myy. Kulttuurin peruskaava sisältää toisin sanoen sekä taiteen, tieteen että markkinatalouden tuotannon algoritmin.

Kulttuurin lähtöoletus on, että kaikki perustuu johonkin jo olemassaolevaan. Mitään ihan uutta ei koskaan putkahda mistään. iPodia ei voitu keksiä antiikissa. Tarvittiin aikaa, jokin tiedon tallentamiseen ja siirtämiseen sopiva järjestelmä ja varkaan sielu. Kulttuuriolentona ihminen pyrkii saamaan itselleen sen, mitä muilla jo on. Esimerkiksi opiskelu on toisten tekemien sanojen ja ajatusten haltuunottamista. Kiinnostavimmat haltuunotettavat asiat ovat niitä, joita ei oikeastaan saisi ottaa haltuun – kaikki se mikä puuttuu opetussuunnitelmasta. Mikään ei ole makeampaa kuin saada haltuunsa salaisuus. Salaisuuden saaminen on luvaton käyttöönotto, anastus eli varastamista. Utelias ja oppiva ihminen on sydämeltään varas. Ilman varastamista kulttuuri pysähtyy.

Kun ihminen on saanut luvattomasti haltuunsa jotakin, mitä hänellä ei ole aiemmin ollut, hän kyllästyy saaliiseensa. Hän pettyy anastamaansa salaisuuteen hyvin nopeasti. Siksi hän toimii saaliinsa kanssa välinpitämättömästi tai törkeästi. Hän muokkaa saalistaan tavalla, jossa hän ei kunnioita alkuperäisen teoksen lähtökohtia, tavoitteita tai tarkoitusta. Hän tekee varastamalleen väkivaltaa ja asettaa saaliinsa väärään yhteyteen, kunnioittamatta mitään tai ketään. Omalleen ei mitään sellaista hävytöntä tulisi tehtyä.

Lopulta ahne, laiska, kateellinen ja turhamainen kulttuuri-ihminen väittää varastamaansa ja raiskaamaansa teosta uudeksi ja omaksi luomuksekseen. Kulttuuri-ihminen julistautuu keksijäksi, taiteilijaksi tai tiedemieheksi, vaikka hän on vain aikansa tappamiseksi tuunannut sitä, mitä varasti. Fiksu ja laiska huomaa, että se, minkä ilmaiseksi saa, kannattaa myydä hyvällä voitolla. Sitten ei tarvitse enää varastaa. Voi vain olla.

Myönnän, että kulttuurin palauttaminen alamaailman tavarankierrätykseksi on epäreilua ja kulttuuria alentavaa. Siksi sama kaava voidaan kääntää myös sivistysvaltiokielelle: lainaa (muista aina lähdeviittaukset ja tekijänoikeudet), sovella (noudata hyväksi koeteltuja menetelmiä) ja jaa (kokemusten jakaminen rikastuttaa meitä kaikkia). Se on univeraalia sivistystä.

Mutta kumpi kieli vastaa paremmin TKI-todellisuutta? Kumpi on kiinnostavampi?

Mainokset

From → Sekalaista

3 kommenttia
  1. El Multiano permalink

    Aikomukseni varastaa ajatuksiasi keskeytyi, kun näin tuon mainoksen, joka käski pelaamaan ilmaiseksi. Syntyi vakava motiivikonflikti.

  2. Mainos? Onko mun blogissa mainos? Kuinka paljon voisi tienata rahaa kaikilla kolmella lukijallani?

  3. El Multiano permalink

    En osaa vastata. Eikä sitä mainosta juuri nyt näy. Ehkä se näyttäytyy niille, joilla on ketkumaisia aikomuksia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: