Siirry sisältöön

Yhteistä kieltä ei ole

helmikuu 15, 2013

Olen merkityssokea. Värisokea ymmärtää, mitä tarkoitan. En löydä puolukkaa kanervikosta millään, vaikka mättäät pursuaisivat marjoja. En erota niitä, koska punainen marja maastoutuu vihreään, keltaiseen ja ruskeaan maahan niin hyvin – minun katseessani. Merkityssokeus on samankaltainen vamma. En pysty pitämään järjestyksessä sanoja, tarkoituksia ja kaikkea sitä, mitä tarkoituksista mieleen juolahtaa.

Yhteisön kannalta huolestuttavaa on se, että yleensä en edes välitä merkityssokeuteni seurauksista. Pitäisi kyllä, sillä sanat, tarkoitukset, merkitykset ja niihin liitetyt ilmiöt ovat vakavia asioita. Niiden yhdenpitävyys ylläpitää maailmaa ja tuon pyhän yhteyden kyseenalaistaminen horjuttaa maailman pysyvyyttä ja turvallisuutta.

Parhaiten tämä ilmiöiden, sanojen, tarkoitusten ja merkitysten pyhä yhteys ilmenee komiteamietinnöissä, strategioissa ja suunnitelmissa. Jos olette joskus kuullut puhuttavan ”yhteisen kielen” tarpeesta tai siitä, että käsitteet on tehtävä kaikille selviksi, tai että jotkut sanat ovat sallittuja ja jotkut toiset kiellettyjä, jotta asiassa päästäisiin eteenpäin, olette todistamassa totuudenhetkeä, jossa sanat ovat suorassa yhteydessä ilmiöiden muuttumattomaan järjestykseen.

Juuri tällaisella hetkellä aistitte ihmiskunnan suurimman voiman – vallan. Yhteinen kieli on tietenkin sellainen kieli, jota ne, jotka sitä vaativat, jo osaavat. Asioiden sujuvuuden kannalta olisi tietenkin mukavaa, jos kaikki muutkin omaksuisivat tämän erinomaisen kielen merkitykset ja hienoudet. Hiljaisemmat yleensä tyytyvät vaatimukseen, koska ajatukseen yhteisestä kielestä liittyy (turha) toive mahdollisuudesta tulla kuulluksi.

Toive ei toteudu. Yhteistä kieltä ei ole. Pysyvää suhdetta asioiden ja sanojen välillä ei ole. On vain keskustelua, jossa sanojen suhde toisiinsa ja asioihin vaihtelee. Juuri kun jokin sana on saavuttanut täydellisen muodon ja sen suhde johonkin asiaan on täsmälleen samanmittainen, yhtä paksu ja samaa ainesta miljoonalla ihmisellä, jonkun surkea lipsahdys tekee särön rakennelmaan. Sana ei olekaan enää sitä, mitä sen piti merkitä.

Vielä pahempaa on se, että maailman ilmiöiden pysyvä muuttumattomuus saattaa osoittautua sittenkin jatkuvaksi muuttumiseksi, jolloin pysyvä sana ei kohta enää vastaakaan muuttuvaa ilmiötä. Silloin juuri rakennettu yhteinen kieli ei enää ole lähelläkän sitä ilmiöiden maailmaa, jonka sanallinen toisinto sen piti olla. Jotkut riivatut saattavat jo puhua eri kieltä ja uudet ja salskeat ilmiöt liehittelevätkin tuon kielen sanoja ja sutkauksia. Kieli on yhtä tilapäinen kuin totuuskin.

Kaikesta huolimatta kieli pysyy, järjestys säilyy, totuus kestää ja suunnitelmien, komiteanmietintöjen ja strategioiden kielletyt ja sallitut sanat tulevat työllistämään tuhansittain meitä asiantuntijoita, konsultteja, tiedemiehiä ja opettajia aina maailman tappiin, koska kaikki ymmärtävät kielileikin perussäännöt; 1) äänekkäimmät tekevät säännöt, jotka kestävät sen aikaa kunnes jonkun ääni on vielä voimakkaampi; 2) usko yhteiseen ja pysyvään kieleen on lohdullisempi kuin ajatus muuttuvasta kielestä; 3) autuaita ovat ne, joilla on luja usko ja kova ääni.

Mainokset

From → Sekalaista

Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: