Skip to content

Oy Suomen Yliopisto Ab

Touko 15, 2013

Sisämaan kaupunkien menestyminen perustuu mahdollisuuksiin saada mahdollisimman paljon perheenperustamisikäisiä ihmisiä asukkaikseen. Yliopisto on siihen tarkoitukseen varma sampo. Harva muuttaa esimerkiksi Jyväskylään raittiin ilman, järviluonnon, pesäpallon tai elementtilähiöarkkitehtuurin vuoksi. Kyse on alue- ja väestöpolitiikasta. Aikanaan yliopistoja siroteltaessa ympäri vaalipiirejä tuskin tiedostettiin, että tulevaisuudessa yliopistot ovat merkittävämpiä talouden vetureita kuin valtionyhtiöiden sellu- tai kuvaputkitehtaat konsanaan.

Kuinka monta yliopistoa ja ammattikorkeakoulua tarvitaan viiden ja puolen miljoonan asukkaan maassa, jossa luku- ja kirjoitustaitoiset nuoret ovat niukkeneva voimavara? Onko järkevää ylläpitää kaupunkiseutujen kasvua vain valtiollisten yliopistojen avulla?

Ammattikorkeakoulut olisivat oiva vaihtoehto opiskella korkeakoulututkintoja muualla kuin kasvukeskuksessa ja ammattikorkeakoulujen avulla voitaisiin myös tasoittaa keskittymiskehitystä.

Politiikassa ei kuitenkaan tällaista vaihtoehtoa taideta valitettavasti tunnistaa.

Hiipuvien alueiden ammattikorkeakoulujen sivutoimipisteet yhdistetään ensiksi suurempien pienien paikkakuntien toimipisteisiin ja sitten ne yhdistetään pienempien suurempien kaupunkien ammattikorkeakouluyksiköihin. Lopulta ammattikorkeakouluja on vain yliopistopaikkakunnilla, kun maakuntia ensiksi niputetaan. Mitä sen jälkeen? Minusta nykyisen ideologian lopputulos vuonna 2050 tulisi esittää jo nyt.

Tässä ehdotukseni vapaasti käyttöönne!

Suomeen riittää yksi monialainen tiedeyliopisto. Sille sopiva sijoituspaikka on Helsinki. Siellä voitaisiin opettaa ja tutkia kaikkia perinteisiä, nykyisiä ja tulevaisuudessa keksittäviä uusia akateemisia aineita englanniksi (kauppishan ehti jo ideani varastaa!) Kaikki sellainen korkeakoulukoulutus, jossa tutkinto ei johda selkeästi mihinkään ammattiin keskitettäisiin Helsingissä sijaitsevaan Oy Suomen Yliopisto AB:n kampuksille. Noin 100.000 opiskelijan yliopisto pystyisi tarjomaan käytännössä mitä tahansa ja hyvinkin erikoiset aineyhdistelmät olisivat mahdollisia. Omaa alaansa etsivät nuoret voisivat opiskella monia aineita ja jos opiskelu ei maistu, niin töitä löytyy oikeasta suurkaupungista helpommin kuin maakuntien autioituvien ABC-asemien kassoilta.

Helsingissä sijaitsevan, kokonaan valtion omistaman Oy Suomen Yliopisto Ab:n lisäksi Oulussa, Kuopiossa, Tampereella, Vaasassa, Turussa ja pääkaupunkiseudulla voisi toimia valtion, ammattiliittojen, työnantajajärjestöjen ja teollisuuden omistamat, vähintään yli kahdenkymmenen tuhannen opiskelijan ammattikorkeakouluosakeyhtiöt, joissa annettaisiin opetusta englanniksi, suomeksi ja ruotsiksi vain selkeästi ammattiin johtavissa soveltavissa tieteissä. Niissä koulutettaisiin esimerkiksi lääkäreitä, opettajia, farmaseutteja, insinöörejä, ekonomeja, pappeja, sosiaalityöntekijöitä, viulisteja ja sairaanhoitajia. Työllisyys olisi taattu, työelämäohjaus olisi luontevaa ja laatu pysyisi korkeana.

Muutos ei ole niin radikaali kuin ehkä jostakusta tuntuu. Maaseutu tyhjenee muutenkin ja yhä useampi käy opiskelemassa Jyväskylässä, Joensuussa tai Rovaniemellä ja palaa sitten pääkaupunkiseudulle. Provinssikaupunkien yliopistokampukset ovat pian joka tapauksessa remontoitava tai rakennettava uudestaan. Kansallisessa politiikassa pitäisi tunnustaa tosiasiat. On rakennettava edullisia asuntoja ja kunnollista infrastruktuuria Suomen ensimmäiseen suurkaupunkiin.

Maakuntia varten on kehitettävä uskottava ja niiden asukkaiden kannalta realistinen, hallitun kutistumisen ohjelma.  

Mainokset

From → Sekalaista

Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: